Ville aloittaa 30-päiväisen matkansa Kaukasukselta Georgiasta. Ensimmäisessä jaksossa hän yöpyy pääkaupungissa Tbilisissä, jossa hän käy läpi maan historiaa elokuvatuottaja Pacho Gogoladzen kanssa ja kylpee valokuvaaja Temo Bardizvilin kanssa kylpylässä, joka oli Puškinin lempipaikkoja Georgiassa. Ville nautiskelee georgialaisen supran eli juhlapöydän antimet alkuruoasta jälkiruokaan, ja vierailee värikkäällä torilla. Isä Maximen luona Ville kohtaa korkeanpaikankammonsa, yrittäessään kiivetä 40 metrisen hiekkakivipaalun päälle rakennettuun luostariin, jonka restaurointi on isä Maximen elämäntyö.
Ville ajelee pitkin Ison Kaukasuksen Suurta Sotatietä, lumihuippuisissa vuoristomaisemissa. Samaa reittiä pitkin ovat kulkeneet kauppiaat ja sotilaat, silkkitien aikaan. Ville pääsee opettelemaan vuoristolaistanssia, georgialaista kansantanssia, paikalliseen tanssikouluun ja matkustaa Keski-Georgiaan, Uplistsikheen, Silkkitien yhdelle parhaiten säilyneelle kauppapaikalle. Uplistsikhe on laajalle kallioalueelle rakennettu luolakaupunki, joka palveli aikoinaan sekä kaupantekoa, maanpuolustusta että uskonnollisia rituaaleja.
Ville matkustaa sarjan kolmannessa jaksossa Tadžikistaniin. Hän opettelee dushanbelaisten kiinteistövälittäjien kanssa oikean tee-etiketin. Matka jatkuu lentäen pohjoisen kaupunkiin Khojandiin, joka oli aikoinaan neuvostoeliitin tukikohta. Khojandissa Ville vieraille paikallisessa perheessä ja käy katsomassa Silkkitien aikaista Aleksanteri Suuren linnoitusta. Istaravshanin kaupungista löytyvä perinteiset tiistaimarkkinat, joista Ville ostaa eväitä matkalleen kohti etelää. Päästäkseen Etelä-Tadžikistaniin Villen on ylitettävä Fann-vuoristo, joka tarkoittaa vaarallista nousemista lumisille vuoristoteille 5500 metrin korkeuteen. Pienestä vuoristokylästä, Sarotagista, löytyy Dilovarin perhe, joka majoittaa Villen kotiinsa. Kiitokseksi Ville valmistaa heille perinteisen tadžikistanilaisen ruoan, plovin. Yllätykseksi kylästä löytyy myös sauna!
Ville Haapasalo jatkaa matkaansa Tadžikistanissa, kulkien pitkin Silkkitien reittejä. Aamu alkaa aasivaelluksella Iskanderkul-vuoristojärven ympäristössä. Legendaarinen järvi on nimetty Aleksanteri Suuren mukaan. Aleksanteri Suuri taisteli Iskaderkulin rannoilla tappiolliset taistelut sogdilaisia vastaan, ja menetti näille indoeurooppalaisten kielten esikieltä puhuville sotureille kauniin vaimonsa Roxannen. Aleksanteri Suuren hevosen sanotaan myös hukkuneen Iskanderkul-järveen ja kummittelevan sen pinnalla joka vuosi kesäkuun 20. päivänä. Ville matkaa läpi yön Fann-vuoristosta Etelä-Tadžikistaniin. Hän lähtee viettämään päivän lammaspaimenten kanssa. Lampaita paimentaessaan Ville näkee tappavan myrkyllisen hämähäkin ja kuulee paimenilta hurjia tarinoita maan sisällissodasta, joka riehui Neuvostoliiton hajottua vuosina 1991-93. Tadžikistanin-matkan viimeisenä päivänä Ville palaa maan pääkaupunkiin Dušanbeen. Hän vierailee Dušanben vanhimmassa moskeijassa ja osallistuu sunnimuslimien jumalanpalveluksen. Imaami siunaa Villen matkan. Loppupäivän Ville viettää dušanbelaisessa perheessä, jossa saman katon alla asuu perinteiseen tapaan kolme sukupolvea.
Ville matkaa ensimmäiseksi Urgentšin alueelle Etelä-Uzbekistaniin, Karakalpakistanin lääniin. Ensimmäisen yön hän viettää autiomaassa, jurttakylässä. Aamulla Ville ratsastaa kamelilla Silkkitiellä vaikuttaneen kauppiaan linnanraunioille, jotka ovat yli 2000 vuotta vanhat. Villen tarkoitus on matkata kuuden päivän aikana Etelä-Uzbekistanista Taškentiin tarunhohtoisten muinaisten kaupunkien läpi. Ensimmäinen pysähdyspaikka on Hiva, jossa Ville tapaa akrobaattiperheen ja oppii perinteisiä käsitöitä puun työstämisestä keramiikkaan. Hivasta matkataan 10 tuntia läpi paahtavan Karakorumin autiomaan legendaariseen oppineiden kaupunkiin, Buharaan. Buharassa Ville ihailee tuhannen ja yhden yön maisemia ja päätyy vierailulle pariskunnan luo, joka päättää pistää juhlat pystyyn Villen kunniaksi.
Buharassa Ville pääsee juhlavieraaksi perinteisiin uzbekistanilaisiin häihin ja tutustuu pieneen käsinukkepajaan, jonka omistaja opettaa Villelle kuinka paperimassasta voi tehdä perinteisen uzbekistanilaisen käsinuken. Buhara on kuuluisa islamilaisista medressoista ja oppineistaan. Muiden muassa Shakespeare ja Newton ihailivat Buharan filosofeja ja runoilijoita kuten Avicennaa ja Rudakia. Buharasta matka jatkuu loistokkaaseen Samarkandiin, jonka itämaiselle arkkitehtuurille ei löydy vertaista. Kaupunki on täynnä Silkkitien aikaisia linnakkeita, medressoja ja moskeijoita. Ville löytää paikallista mämmiä, naururuohoa ja kuivattua jogurttia Samarkandin markkinoilta. Uzbekistanin matka loppuu Taškentiin, jossa Ville pääsee maistelemaan paikallisia viinejä. Erikoisuus on verta puhdistava viini, jota lähetettiin mm. Tšernobylin uhreille. Viimeinen puristus Uzbekistanissa on pölyt puhdistava koskenlasku, jonka aikana Ville loukkaa toisen polvensa.
Ville Haapasalon neljäs maa Silkkitien pohjoisen reitin varrella on keskiaasialaisittain vauras Kazakstan. Kazakstaniin tutustumisen Ville aloittaa maan entisestä pääkaupungista ja Etelä-Kazakstanin suurimasta kaupungista Almatystä. Ensimmäisenä Ville vierailee paikallisen iskelmäduon, Musicolan luona. He kertovat maansa historiasta, kokkaavat perinteistä Plovia ja esittävät Villen kunniaksi musiikkiaan. Hevosruoat ovat Kazakstanin perinneruokia ja Ville matkaa lähellä Almatyä sijaitsevalle Medeon ulkoilualueelle, joka sijaitsee Tšimbulak-vuorella. Medeolla on legendaarinen luistelurata, jossa suomalaisetkin ovat tehneet 80-luvulla pikaluistelun maailmanennätyksiä. Medeo on luistelun lisäksi kuuluisa maisemaravintoloistaan, joissa tarjoillaan maan parasta hevosmakkaraa. Ville saa kunnian valmistaa makkaraa eräässä Medeon ravintoloista ja loppuilta vietetään railakkaassa seurueessa syöden hyvin. Keski-Aasian suosituin urheilulaji on Kokpar, hurja muunnelma hevospoolosta, jossa joukkueet yrittävät kuljettaa maaliin päätöntä vuohen ruhoa. Ville saapuu katselemaan Kazakstanin mestaruusottelua ja haastattelee pelaajia. Erätauolla kilpaillaan hevospainista. Mestaruuden selvittyä Ville pääsee kokeilemaan Kokparia ja jakamaan palkinnot voittajajoukkueelle. Urguntasin kylästä Ville löytää islamilaisen sufi-samaanin, Derviš Bi Fatiman. Ville pyytää samaania parantamaan Uzbekistanissa kipeytyneen polvensa. Samaani määrää Villen ”energia”-kukkulalle, luolaan rukoilemaan. Luolassa Ville liikuttuu kyyneliin, kun hän rukoillessaan näkee suojelusenkelinsä.
Ville päättää ottaa selvää, miksi Keski-Aasiassa kuu kuvataan makaamassa selällään kuin kulho. Hän tapaa kaksi tähtitieteilijää, jotka vievät hänet Almatyn observatorioon, joka on Kirgisian puolella sijaitseva neuvostoaikainen laitos. Auringon laskeuduttua upeissa lumihuippuisissa maisemissa Ville tarkkailee neuvostoaikaisella kaukoputkella Saturnusta. Ville lentää Kyzylordaan, josta hänen on tarkoitus jatkaa matkaa kuivuneelle Araljärvelle autokyydillä autiomaan läpi. Matkaan tulee stoppi heti Kyzylordasta ulos päästyä sillä matka-autot hajoavat. Ville päättää jäädä Kyzylordaan ja löytää oppaakseen paikallisen nuoren miehen. Hän käy kalassa Syrdarja-joella, ihailemassa kultaisia ja kristallisia sisustuksia Eteläisen Kazakstanin suurimmassa moskeijassa sekä neuvostoaikaisessa Tivolissa huvittelemassa perinteiseen tapaan. Aamulla Ville päättää ex tempore suunnata takaisin lentokentälle ja matkata Pohjois-Kazakstaniin maan uuteen pääkaupunkiin Astanaan. Astana rakennettiin pienen kylän päälle kymmenen vuotta sitten ja sen pilvenpiirtäjiin on käytetty tähän mennessä lähes 15 miljardia dollaria. Ville ihmettelee kaupungin arkkitehtuuria ja ahdistuu kiireisessä bisnescityssä. Illalla hän löytää paikallisen huvittelukeskuksen, jossa on merenranta ostoskeskuksen sisällä. Kazakstanin matka päättyy mittavaan luksusillalliseen.
Ulaanbaatarin päivittäistavaratori Naram Tool on Villen ensimmäinen vierailukohde Mongoliassa. Siellä hän tutustuu paikalliseen torimyyjään ja saa kutsun vierailla myyjän kotona. Ville yllättyy kuinka moderni voikaan olla ulanbatorilainen koti. Vierailulla Ville huomaa seinällä hevosenpääviulun, jota haluaa päästä ehdottomasti kokeilemaan. Seuraavana aamuna hän suuntaa viuluja rakentavan mestarin työpajalle. Ville saa kuulla hevosenpääviulun historiasta ja oppii soittamaan viulua. Villeä mietityttää miksi Tsingis-Kaani oli niin mahtava hallitsija, että pystyi valloittamaan koko Keski-Aasian Kiinasta Itä-Eurooppaan asti. Hän päättää kysellä asiasta kadun kulkijoilta. Seuraavaksi Ville suuntaa Gandantegchinlenin luostariin, joka on ainoa säilynyt vanha tiibetinbuddhalainen luostari Ulan Batorissa. Komea luostari on pettymys, Ville ei saa luvattua haastattelua munkeilta ja hänet uhataan ryöstää. Ville päättää lähteä etsimään vastausta Tsingis-Kaanin suuruuteen tunnetulta lääkäriltä, joka hoitaa potilaitaan yrtein. Ville saa myös neuvoja Uzbekistanissa hajonneen polvensa hoitoon. Seuraavan päivän Ville viettää Ulan Batorin slummialueella auttamassa paikallista hyväntekeväisyysjärjestöä rakentamaan kodittomalle perheelle talviasuttavan jurtan.
Ville matkaa Mongolian aroille tutustuakseen paimentolaisperheeseen, joka kasvattaa vuohia, hevosia ja kameleita. Hän kokkaa paikallisia lammasnyyttejä perheen emännän kanssa ja pääsee lypsämään vuohia. Isäntä näyttää kuinka villihevonen saadaan kiinni. Ville yöpyy mongolialaisten suosimassa lomanviettopaikassa, jurttakylässä kauniissa jokilaaksossa lähellä Tsingis-Kaanin aikaista pääkaupunkia Karakorumia. Aamulla hän suuntaa legendaariselle luostarialueelle nimeltä Erdena Zuu. Villen onneksi siellä on meneillä koko päivän kestävä jumalanpalvelus ja paikka kuhisee munkkeja. Hän saa vihdoin pienen keskusteluhetken tiibetinbuddhalaisen munkin kanssa kysyäkseen uskonnon vaikutuksesta Tsingis-Kaanin suuruuteen. Seuraavaksi on vuorossa torilla vierailu, jossa Ville haastaa paikalliset kasipalloa pelaavat miehet peliin. Ville häviää, mutta saa miehistä uusia ystäviä ja he tulevat jurttakylään opettamaan Villelle mongolialaista kurkkulaulantaa. Matkan viimeisenä päivänä Ville haluaa bongata maailman ainoita jäljellä olevia puhdasverisiä villihevosia, takhi-hevosia eli przewalskinhevosia. Niitä ei elä luonnonvaraisina missään muualla kuin Mongoliassa, ja jäljellä on vain 500 hevosta. Suomessa näitä hevosia voi nähdä Korkeasaaressa. Pitkän arovaelluksen jälkeen Ville lopulta näkee kolme pientä laumaa hevosia. Matka on tullut päätökseensä. Ville kiipeää vuoren harjalle ja kiinnittää viimeisen taivasta symbolisoivan huivin vuoren laella kasvavaan koivuun. Lopuksi hän jättää koko matkan palvelleet kenkänsä kallionkielekkeelle ja suuntaa kohti koti Suomea.
